1700-luku: rokokoon, valistuksen, klassismin ja teollistumisen liikkeellelähdön vuosisata

Itsevaltius oli edelleen voimissaan 1700-luvulla, mutta se oli yhä enemmän kriittisen tarkastelun kohteena. Niin sanotut valistuskirjailijat arvostelivat yhä purevammin yksinvaltiaiden kansanvallan vastaisia menetelmiä. Valistus perustui 1600-luvun tieteen vallankumoukseen. Luonnontiede oli ratkaissut monia sellaisia kysymyksiä, joihin siihen asti oli vastauksen antanut kirkko. Ihminen oli järkensä avulla selittänyt maailmankaikkeuden toiminnan; valistuskirjailijoiden mielestä ihminen kykenisi järkeään käyttäen luomaan myös paremman yhteiskunnan. 

Englantilainen filosofi John Locke (1632 - 1704) oli jo 1600-luvulla teoksissaan pohtinut vallankäytön olemusta. Hänen ajattelunsa mukaan ihmisillä oli tiettyjä luonnollisia oikeuksia (hengen, vapauden ja omaisuuden turva), joita vastaan poliittinen järjestelmä ei saanut käydä. Hallitsijan valta oli perimiltään kansalta, ei Jumalalta, lähtöisin ja kansalla oli oikeus tarpeen tullen syrjäyttää kansan oikeuksia loukkaava vallanpitäjä. Locken näkemykset edistivät osaltaan Englannin järjestelmän muuttumista perustuslailliseksi monarkiaksi.

Ranskassa paroni de Montesquieu ihaili Englannin poliittista järjestelmää ja kehitteli sen pohjalta teoksessaan Lakien henki vallan kolmijaon periaatteen. Valta oli jaettava lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan. Näin toimien taattaisiin parhaiten kansalaisten oikeuksien loukkaamattomuus.

Jean-Jacques Rousseau (1712 - 1778) uskoi Locken tavoin, että vallankäytön järjestelmä perustui kansalaisten suostumukseen. Rousseau oli suoran demokratian kannattaja ja edellytti kaikkien kansalaisten mahdollisuutta osallistua yhteisen tahdon (yleistahdon) määrittelyyn. Rousseaun näkemys, jonka mukaan ihminen on perusluonteeltaan hyvä, mutta kulttuuri oli pilannut ihmistä, oli mielenkiintoinen. Palaamalla takaisin luontoon ihmisen oli kuitenkin mahdollista löytää jälleen itsestään ”jalo villi”.

Voltaire, oikealta nimeltään François-Marie Arouet (1694 - 1778), oli 1700-luvun Euroopan pilkkakirves, joka purevissa teksteissään arvosteli niin kirkkoa, itsevaltiutta kuin yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksia. Ihanteellisena poliittisena järjestelmänä hän piti kuitenkin valistunutta itsevaltiutta. Hän ei siis sittenkään täysin luottanut kansan kykyyn itse rakentaa itselleen paras vallankäytön järjestelmä.

Valistus vaikutti myös ajan tyylisuunnan ja taiteen kehitykseen. Barokin 1700-luvun alussa korvannut kevyempi ja koristeellisempi rokokoo vaihtui osin valistuksen vaatimuksesta 1700-luvun jälkipuoliskolla uusklassismiin tyylisuuntaan. Pompeijin kaivaustenkin innoittamina palattiin jälleen antiikille ominaiseen yksinkertaisuuteen ja selkeyteen. Rakentamisessa kansanvaltaiseksi koettu klassisuus korvasi itsevaltiuden tueksi mielletyn mahtipontisen barokkirakentamisen. Kotoisana esimerkkinä mainittakoon C.L. Engelin suunnittelema Senaatintorin ympäristö.

Valistusaate realisoitui poliittiseksi toiminnaksi ensin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa (4.7.1776) ja alkaneessa vapaustaistelussa itsenäisyyden puolesta. Itsenäisyysjulistus ja Yhdysvaltain valtiosääntö (1787) ilmensivät valistuksen ajatuksia kansanvaltaisuudesta, tasa-arvosta ja jokaisen oikeudesta pyrkiä tavoittelemaan omaa onneaan elämässä.  

Valistus oli taustana myös Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789-. Siinä kansa otti oikeudet omiin käsiinsä, syrjäytti itsevaltaisen hallitsijan ja ryhtyi itse säätämään itselleen uutta kansanvaltaisempaa perustuslakia. Vallankumous päättyi lopulta hirmuvallan aikaan ja yksinvaltiuden palaamiseen Napoleon Bonaparten hahmossa 1799, mutta se enteili kuitenkin modernin demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden läpimurtoa kaikkialla Euroopassa seuraavalla vuosisadalla.

Englannissa koettiin samanaikaisesti toisenlaista vallankumousta, jota voidaan seurauksiltaan rinnastaa maanviljelyn kehittymiseen tuhansia vuosia aikaisemmin. Koneteollisuus oli saarivaltakunnassa syrjäyttämässä käsiteollisen tuotantotavan. Höyrykone ja hiili yhdessä mullistivat tuotannon ja alkoi yhteiskunnallinen murros, joka heijastui kaikkialle vallitsevassa yhteiskunnassa. Tämäkin vallankumous kaikkine seurannaisvaikutuksineen muuttui yleismaailmalliseksi vasta seuraavalla varsinaisesti teollistumisen vuosisadaksi mielletyllä ajanjaksolla.

Katariina Suuri

Lataa taulu TÄYSIKOKOISENA