Itsevaltius oli
edelleen voimissaan 1700-luvulla, mutta se oli yhä enemmän kriittisen
tarkastelun kohteena. Niin sanotut valistuskirjailijat arvostelivat yhä
purevammin yksinvaltiaiden kansanvallan vastaisia menetelmiä. Valistus
perustui 1600-luvun tieteen vallankumoukseen. Luonnontiede oli ratkaissut monia
sellaisia kysymyksiä, joihin siihen asti oli vastauksen antanut kirkko. Ihminen
oli järkensä avulla selittänyt maailmankaikkeuden toiminnan;
valistuskirjailijoiden mielestä ihminen kykenisi järkeään käyttäen luomaan myös
paremman yhteiskunnan.
Englantilainen
filosofi John Locke (1632 - 1704) oli jo 1600-luvulla teoksissaan pohtinut
vallankäytön olemusta. Hänen
ajattelunsa mukaan ihmisillä oli tiettyjä luonnollisia oikeuksia (hengen,
vapauden ja omaisuuden turva), joita vastaan poliittinen järjestelmä ei saanut
käydä. Hallitsijan valta oli perimiltään kansalta, ei Jumalalta, lähtöisin
ja kansalla oli oikeus tarpeen tullen syrjäyttää kansan oikeuksia loukkaava
vallanpitäjä. Locken näkemykset edistivät osaltaan Englannin järjestelmän
muuttumista perustuslailliseksi monarkiaksi.
Ranskassa paroni
de Montesquieu ihaili Englannin poliittista järjestelmää ja kehitteli sen
pohjalta teoksessaan Lakien henki vallan kolmijaon periaatteen. Valta
oli jaettava lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan. Näin toimien
taattaisiin parhaiten kansalaisten oikeuksien loukkaamattomuus.
Jean-Jacques
Rousseau (1712 - 1778) uskoi Locken tavoin, että vallankäytön järjestelmä
perustui kansalaisten suostumukseen. Rousseau oli suoran demokratian
kannattaja ja edellytti kaikkien kansalaisten mahdollisuutta osallistua
yhteisen tahdon (yleistahdon) määrittelyyn. Rousseaun näkemys, jonka
mukaan ihminen on perusluonteeltaan hyvä, mutta kulttuuri oli pilannut ihmistä,
oli mielenkiintoinen. Palaamalla takaisin luontoon ihmisen oli kuitenkin
mahdollista löytää jälleen itsestään ”jalo villi”.
Voltaire,
oikealta nimeltään François-Marie Arouet (1694 - 1778), oli 1700-luvun Euroopan
pilkkakirves, joka purevissa teksteissään arvosteli niin kirkkoa, itsevaltiutta
kuin yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksia. Ihanteellisena poliittisena
järjestelmänä hän piti kuitenkin valistunutta itsevaltiutta. Hän ei siis
sittenkään täysin luottanut kansan kykyyn itse rakentaa itselleen paras
vallankäytön järjestelmä.
Valistus
vaikutti myös ajan tyylisuunnan ja taiteen kehitykseen. Barokin 1700-luvun
alussa korvannut kevyempi ja koristeellisempi rokokoo vaihtui osin valistuksen
vaatimuksesta 1700-luvun jälkipuoliskolla uusklassismiin tyylisuuntaan. Pompeijin
kaivaustenkin innoittamina palattiin jälleen antiikille ominaiseen
yksinkertaisuuteen ja selkeyteen. Rakentamisessa kansanvaltaiseksi koettu
klassisuus korvasi itsevaltiuden tueksi mielletyn mahtipontisen barokkirakentamisen. Kotoisana
esimerkkinä mainittakoon C.L. Engelin suunnittelema Senaatintorin ympäristö.
Valistusaate
realisoitui poliittiseksi toiminnaksi ensin Yhdysvaltain
itsenäisyysjulistuksessa (4.7.1776) ja alkaneessa vapaustaistelussa
itsenäisyyden puolesta. Itsenäisyysjulistus ja Yhdysvaltain valtiosääntö
(1787) ilmensivät valistuksen ajatuksia kansanvaltaisuudesta, tasa-arvosta ja
jokaisen oikeudesta pyrkiä tavoittelemaan omaa onneaan elämässä.
Valistus oli
taustana myös Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789-. Siinä kansa otti
oikeudet omiin käsiinsä, syrjäytti itsevaltaisen hallitsijan ja ryhtyi itse
säätämään itselleen uutta kansanvaltaisempaa perustuslakia. Vallankumous
päättyi lopulta hirmuvallan aikaan ja yksinvaltiuden palaamiseen Napoleon Bonaparten
hahmossa 1799, mutta se enteili kuitenkin modernin demokratian, ihmisoikeuksien
ja oikeusvaltion periaatteiden läpimurtoa kaikkialla Euroopassa seuraavalla
vuosisadalla.
Englannissa koettiin samanaikaisesti toisenlaista
vallankumousta, jota voidaan seurauksiltaan rinnastaa maanviljelyn
kehittymiseen tuhansia vuosia aikaisemmin. Koneteollisuus oli
saarivaltakunnassa syrjäyttämässä käsiteollisen tuotantotavan. Höyrykone
ja hiili yhdessä mullistivat tuotannon ja alkoi yhteiskunnallinen murros, joka
heijastui kaikkialle vallitsevassa yhteiskunnassa. Tämäkin vallankumous
kaikkine seurannaisvaikutuksineen muuttui yleismaailmalliseksi vasta
seuraavalla varsinaisesti teollistumisen vuosisadaksi mielletyllä ajanjaksolla.